2009 ei ole Linuxin vuosi työpöydällä

Risse kommentoi blogissaan Open Moden artikkelia jossa jälleen kerraan povataan vuotta 2009 Linuxin läpimurtovuodeksi työpöydällä. Open Moden jutussa pidetään ratkaisevina tekijöinä KDE 4:n julkaisua, Netbookeja ja Cloud Computingia. Risse puolestaan arvelee Ubuntun yleistymisen ja Compiz-työpöytäefektien olevan merkittävässä asemassa.

Samaa Vanhaa

Sillä varauksella, että en ole KDE:n neljättä versiota edes kokeillut epäilen kyllä vahvasti sitä löytyykö siitä mitään joka muuttaisi voimasuhteita työpöytäkoneissa. Ollaan siitä mukavassa tilanteessa, että löytyy työpöytäympäristö näprääjille (KDE) ja helppokäyttöisyyteen panostava (GNOME). Ellei KDE ole muuttanut uusimpansa kanssa aivan täysin suuntaa niin en usko ratkaisijan rooliin. Compizin efektien säätö  kuulostaa minusta kyllä yhtä oudolta reseptiltä laajempaan menestykseen. Kumpikaan ei oikeastaan tuo Linuxiin mitään uutta houkutetta, samat kohderyhmät noista kai tykkäävät jotka tällä hetkellä käyttöjärjestelmää käyttävät, koneensa säätämisestä tykkäävät näprääjät. Ei näitä käyttäjiä enää tarvitse houkutella Linuxin pariin. Cloud computingistakin minusta tässä vaiheessa innostuvat lähinnä samat ihmiset. Toki on olemassa sovelluksia joita monet käyttävät selaimellaan netin välityksellä. Tästä on todella pitkä loikka siihen, että kaikki ohjelmat tulisivat tulevaisuudessa tällaisia olemaan. Webmailit eivät ole täysin syrjäyttäneet perinteisiä sähköpostiohjelmia vaikka aikaa tähän onkin ollut runsaasti. Lisäksi tällaisen mallin yleistyminen tekisi tietokoneen käyttöjärjestelmästä lähes merkityksettömän ja voitaisiin alkaa puhua Googlen vuodesta työpöydällä.

Ubuntun voin jossain määrin allekirjoittaa koska se on ylivoimaisesti eniten GNU/Linuxin käytettävyyttä edistänyt jakelu. Osa kunniasta kuuluu myös GNOME-projektille, mutta Ubuntu on ollut siitä viisas, että ei ole lähtenyt kehittelemään ihan niin paljon jakelukohtaisia ratkaisuja vaan suoraan työskennellyt muiden projektien kanssa. En tosin usko, että pelkkä helppokäyttöinen jakelu itsessään aiheuttaa mitään läpimurtoa koska suurimmalle osalle käyttäjiä Linux-työpöytä olisi ollut ihan todellinen vaihtoehto jo vuosikaudet. Ongelma ei ole niinkään työpöydän vaikeudessa kuin käyttöjärjestelmän saamisessa Microsoftin tuotteiden sijaan jossain määrin muuhunkin kuin harrastelijoiden levitykseen.

Netbookit

Netbookeissa sen sijaan on ainesta, koska ensimmäistä kertaa saadaan työpöytäkäyttöön tarkoitettuja laitteita laajaan levitykseen esiasennetulla Linuxilla. Valitettavasti vain kaupat ovat kovasti olleet noissakin Windowsiin kallellaan eivätkä toimitetut jakelut ole olleet niitä parhaita mahdollisia. Jos Microsoft ei onnistu niitä täysin valtaamaan niin Netbookit voisivat toimia läpimurtovälineenä. Windows-pohjaiset Netbookit ovat ainakin toistaiseksi olleet, toisin kuin isommat läppärit, järjestäen kalliimpia kuin Linuxia pyörittävät vaihtoehdot ja näissä laitteissa uskoisin hinnan olevan keskeinen suosion tekijä. Kun ollaan ostamassa tämänkaltaista laitetta niin keskivertokuluttaja luultavasti valitsee sen halvimman eikä niin kiinnitä huomiota teknisiin yksityiskohtiin ja kauppiaat jotka ennakkovalikoivat niitä kalliimpia Windows-malleja kuluttajille häviävät. MSI kertoi aiemmin, että Linux-netbookien palautusaste olisi ollut huomattavasti suurempi kuin Windowsilla tulevien mallien, mutta firmalla ei tuolloin ilmeisesti edes ollut omaa Linux-mallia. Netbookien alkuperäinen lanseeraaja ASUS puolestaan on kertonut omien kokemuksiensa mukaan palautusasteen olevan molemmilla käyttöjärjestelmillä samankaltainen.

Sitten on vielä se tosiasia, että Windows XP tai Vista eivät ole alunperin suunniteltu toimimaan 8 tai 10 -tuumaisella näytöllä. Selvimmin tämän huomaa siitä, kuinka mikroskooppisia XP:n käyttöliittymäelementit netbookissa ovat.  ASUS suunnittelee tästä syystä jotakin omaa Easy Mode -käyttöliittymää Windowsia pyörittäviin netbookeihinsa. Olisikin tärkeää saada Linuxille nopeasti yleinen netbookeihin sopiva käyttöliittymä joka voittaisi selvästi kaikki valmistajakohtaiset purkkaviritykset joita XP:n päälle mahdollisesti alkaa ilmestyä. Tässä mielessä Ubuntua voidaan todella pitää ratkaisevassa asemassa olevana Ubuntu Eee -jakelullaan.

Linux, työpöydillä jo vuodesta 1991

Työpöytäsodan motti on ollut vaikea purkaa.  Kyse onkin tähän asti oikeastaan ollut asemasodasta jossa voitot ovat hyvin pieniä ja hitaassa tahdissa tulevia. Vain uudet laitetyypit voivat tätä asetelmaa horjuttaa. Edistystä voi tapahtua kolmella, osittain päällekkäisellä rintamalla.

Näistä ensimmäinen, tietokoneharrastajat, on Linuxin perinteinen kohderyhmä ja oikeastaan ainoa jolla on jo saavutettu jonkinlaisia voittoja. Harrastajista ongelmallisia tekee kuitenkin se, että ryhmästä löytyy runsaasti pelaajia ja muutosvastarintaa – harrastaja on jo opetellut käyttämään yhtä järjestelmää keskimääräistä taidokkaammin ja on vastenhakoinen hylkäämään tätä osaamista. Mikäli pelaaminen todella siirtyy jatkossa yhä enemmän konsoleille niin tuolta osin tilanne helpottuu. En kuitenkaan usko, että tällä hetkellä on oikeastaan mitään tehtävissä jolla nykyistä muuttovirtaa useammat harrastajat saataisiin Linuxin pariin. Käyttöjärjestelmällä on luonnollista vetoa näihin ryhmiin, pelit tulevat vain käyttäjämäärien kasvun myötä (vain tämä ryhmä huomioon ottaessa muna-kana ongelma) ja muutosvastarintaa tulee aina olemaan. Lukumäärällisesti harrastajien ryhmä ei myöskään ole läheskään niin merkittävä kuin muut työpöytäkäyttäjäryhmät.

Toinen ryhmä, tietokoneiden kotikäyttäjät jotka eivät ole tietotekniikasta sinänsä kuin välineenä kiinnostuneita tekevät käyttöjärjestelmävalintansa sillä perusteella mitä kaupan hyllyllä olevasta konepaketista sattuu löytymään. Tässä ryhmässä myös pelataan jonkin verran. Uskoisin, että vasta  netbookien tulo on saanut Linuxille edes jonkinlaista käyttäjäkuntaa tässä ryhmässä. ”Tavalliset” käyttäjät eivät tee tietoisia ostopäätöksiä käyttöjärjestelmän suhteen ja niinpä käytännössä konepakettien valmistajat ja jälleenmyyjät ovat se asiakasryhmä joka täytyisi heidän tavoittamistaan varten vakuuttaa Linuxin tarjoamisen kannattavuudesta. Näin on netbookien kohdalla lähes ainutlaatuisesti tapahtunut.

Kolmantena ryhmänä ovat vielä työpaikkojen työasemat. Yhteen järjestelmään kouluttautunut henkilökunta, siirtymisen koettu riski ja mahdolliset yhteensopivuusongelmat ovat suurimpia esteitä Linuxin laajempaan käyttöönottoon tässä työpöytäkäyttäjien ryhmässä.  Uskoisin Linuxin osuuden kasvaneen yritystenkin työpöydillä, mutta eteneminen on hyvin hidasta. Sääli, sillä monet koti- ja harrastelijakäyttäjien vaatimukset eivät tässä ryhmässä päde ja monet asiat jotka Linux tekee hyvin ovat merkittäviä etuja ylläpidetyssä työpaikkaympäristössä.

Mitään ”Linuxin vuotta työpöydällä” tuskin koskaan tuleekaan. Jos kaikki menee hyvin, tulee vain vuosien saatossa hiljaista kasvua ja jonain vuonna huomaamme, että Linuxin työpöytäkäyttäjät ovat merkittävän kokoinen joukko. Tuon merkittävän kokoisen joukon määrittely sitten onkin jo täysin vastaajasta riippuva asia. GNU/Linuxia voi omalla koneellaan markkina-osuuksista riippumatta käyttää jo tänään.

joulukuu 30, 2008. Avainsanat: , , , . Käytettävyys, Linux. Jätä kommentti.

Pelit ja käytettävyys

Pelien käytettävyydestä en ole nähnyt kirjoitettavan kovin paljon (hyviä blogivinkkejä tai muita linkkejä ja viitteitä otetaan vastaan). Monissa muissakin ohjelmistoissa se on jätetty liian vähälle huomiolle, mutta peleissä asia useimmiten unohdetaan lähes kokonaan. Mielenkiintoisia käytettävyyteen liittyviä ratkaisuja peleissä ovat olleet ainakin Neverwinter Nights -pelissä käytetyt piirakkavalikot jotka toimivatkin varsin hyvin ja GameCube-konsolin ohjain.

Gamecuben ohjaimessa oli näppäimille tehty värikoodaus, toisistaan poikkeava koko ja selkeä asettelu. Monissa sen peleissä noudatettu käytäntö esittää ruudulla helposti tunnistettavasti toiminnot tämän näppäinasettelun kuvan päällä oli sekin erinomainen. Kirkkaat värit ja isot napit saattoivat antaa joillekin mielikuvan lasten lelusta, mutta näillä asiolla näppäinten muistettavuutta parannettiin paljon verrattuna vaikkapa Sonyn aivokuolleeseen ”risti, ympyrä, neliö, kolmio neliömuodostelmassa” -ratkaisuun ja peleissä esimerkiksi A-näppäintä käytettiin lähes poikkeuksetta tärkeimpiin toimintoihin koska sen muoto ja sijainti teki siitä niin itsestäänselvän suunnitteluratkaisun. Idea on käsittääkseni tullut Shigeru Miyamotolta, jonka tausta on teollisessa muotoilussa.

Nintendo Wii veikin sitten jo paljon radikaalimman muutoksen suuntaan, mutta osaltaan senkin suunnittelussa ajatuksena on ollut käytettävyyden parantaminen. Nintendon innovaatiot ovat muutenkin paljolti keskittyneet käyttöliittymiin viime aikoina. Hyvä, että edes jonkun. Olen itsekin tuskastellut uuden pelin ohjaustavan opettelussa koska näppäinmäärä nykykonsolissa on jo aika valtava eivätkä pelit välttämättä noudata mitään vakiintuneita käytäntöjä asettelussaan. Uuden pelin pelaamisen aloittamisessa on aina jonkinasteinen ohjauksen opettelun asettama kynnys jota se kuuluisa satunnaispelaaja tuskin jaksaa ylittää jos minunlaiseni koko ikänsä pelejä harrastanut henkilökin joskus siihen kyllästyy.

Pelisuunnittelussa on myös perinteitä, jotka ovat pelkkiä rasitteita. Yksi esimerkki tästä on ainakin roolipeleissä suosittu tapa jakaa inventaario moneen erikokoiseen pussukkaan johon pelaaja saa sitten tavaransa sopivanmuotoisiin lokeroihin asetella. Mitä ihmettä tällä saavutetaan? Eikö siitä inventaariosta voisi tehdä ihan reilusti rajattoman ja auttaa pelaajaa tavaroiden löytämisessä sen sijaan, että tekee esineiden järjestelystä ja etsiskelystä maailman huonoimman ”minipelin”? Realismin nimissä on suoritettu monta rikosta pelattavuutta vastaan, mutta tässä tapauksessa sekin vaikuttaa epätodennäköiseltä tekosyyltä. Mahtuuhan keskivertoroolipelissä taskuihin suunnilleen rekkalastillinen tavaraa.

Jos tällainen minipeli on pakko säilyttää, niin tehtäisiin siitä nyt edes mielenkiintoinen. Erimuotoisten esineiden järjestely niin, että saisi sen alimman rivin käyttöön suorakaiteena muistuttaa vähän tetristä. Uuden tavaran noukkiessa voitaisiin inventaario-ikkuna avata ja laittaa tavara putoamaan muita tavaroita kohti. Pelaaja voisi sitten koittaa saada sen sopivasti aseteltua tavararöykkiöön nähden ja koittaa saada esineet pakattua siististi riveihin. Toisaalta inventaariohelvetissä on oikean esineen etsiskelyvaiheessa myös muistipelimäisiä piirteitä. Ehkä oikea tapa kehittää tätä pelin osa-aluetta olisikin se, että esineiden sijaintia ei näytettäisi vaan pelaajan täytyisi arvata missä lokerossa haluamansa tavara onkaan. Tai miten olisi… Ei. Tehkää yksi, mielellään rajaton, inventaario jonka sisältöä voi suodattaa joidenkin WoWin addonien esittämällä tavalla esinetyypin tai jonkin muun kriteerin mukaan niin olen tyytyväinen.

marraskuu 27, 2008. Avainsanat: , , , , . Käytettävyys, Pelaaminen, Pelisuunnittelu. 1 kommentti.

MDI:n uusi nousu

Usean dokumentin käyttöliittymä eli ”Multiple Document Interface” on saanut jotkut käytettävyysihmiset heristämään sormeaan – tuohan rikkoo työpöytämetaforaa ja vieläpä astuu ikkunointijärjestelmän varpaille.

Adobe Photoshopin käyttöliittymä on Windows-alustalla ollut käytännössä aina MDI-tyyppinen. Mac-versio sen sijaan on pitkään pysytellyt ikkunointijärjestelmän hoidossa. Mac-käyttäjältä kysyttäessä tämä johtuu siitä, että Macissa asiat on hoidettu paremmin. Adobe on kuitenkin CS4-versiossa nyt uskaltautunut tarjoamaan myös Macilla toisena vaihtoehtona MDI-käyttöliittymää. Sitä, tuleeko tästä oletusarvoinen käyttöliittymän versio, ei vielä tiedetä.

Adobea on saattanut rohkaista MDI:n hiljainen hiipiminen tavallisten käyttäjien suosioon selainvälilehtien kautta. Operassa pitkään ihan erillisten selainikkunan alaisten ikkunoiden tasolla oleva ominaisuus karsittiin välilehdiksi Firefoxiin ja löysi lopulta selainkilpailun kiihtyessä tiensä myös Internet Explorerin versioon 7. Selainvälilehdet ovat MDI-käyttöliittymän hieman karsittu erityistapaus ja niiden käyttötapa vastaa välilehtien tarkoitettua roolia käyttöliittymissä joten tässä suhteessa ne sopivat ihan hyvin käyttöliittymien osaksi.

Monet muutkin ohjelmat ovat viime aikoina siirtyneet jonkinlaiseen MDI-malliin. Pikaviestiohjelmiin on kovaan tahtiin rakenneltu tukea välilehdille (Pidgin, Psi), IRC-ryhmäkeskusteluohjelmat ovat aina noudattaneet tätä mallia ja esimerkkejä löytyy usealta muultakin alueelta.

Mistä suuntaus johtuu? Ehkä ikkunointijärjestelmät eivät ole niin hyviä kuin vuosikymmenten kehityksen perusteella luulisi. Vasta melko hiljattain ohjelmanvaihtimet alkoivat ryhmitellä saman ohjelman ikkunat yhdeksi ryhmäksi. Välilehtiin nähden moni-ikkunainen ohjelma on silti näinkin käytettynä hankalampi kuin MDI-versio. Vaihtoehtoja ei voi nähdä välittömästi ja yhden klikkauksen sijaan tarvitaan kaksi.

Tulevassa Firefox 3.1:ssä tuodaan jopa selaimeen sisäinen välilehtien vaihtomahdollisuus samaan tapaan kuin tämä tapahtuu Alt-Tab näppäinoikotiellä kaikissa yleisimmissä työpöytäympäristöissä. Jotkut ikkunointijärjestelmät (Fluxbox, Ion) tukevat välilehtiä. Välilehdet ovat jo selaimista käyttäjille tuttuja ja voisikin olla järkevää sijoittaa täysin samaa kaavaa noudattava välilehtipalkki joka ohjelmaan samalla säilyttäen usean ikkunan mahdollisuus.

Välilehdet voi nähdä käyttöliittymää monimutkaistavana, mutta ne todella auttavat pitämään käyttöliittymää selkeänä silloin, kun asiakirjoja ja ohjelmia on avoinna suuri määrä ja voidaan toteuttaa niin, ettei kaikkien käyttäjien ole edes pakko olla niistä tietoisia. Mielestäni niiden toteuttaminen ikkunointijärjestelmän tasolla olisi merkittävä parannus nykykäyttöliittymiin ja väitän, että näin tulee vielä tapahtumaankin.

elokuu 3, 2008. Avainsanat: , , . Käytettävyys. Jätä kommentti.