Peliviihdettä johon et kyllästy

Tein Listaliin luettelon peleistä jotka olen pelannut alusta loppuun ilman suurempia taukoja jonkinlaisen tarpeen pelata ja pelata ajamana. Jokin omissa pelaustottumuksissani on selvästi muuttunut vuosien aikana sillä ennen pelit tuli useinkin pelattua melko yhtäjaksoisesti läpi, mutta nykyään hylly on täynnä kesken olevia tai tuskin aloitettuja pelejä. Syistä en ole ihan varma, mutta voin heittää muutamia arvauksia. Vähemmän aikaa pelaamiselle. Korkeammat vaatimukset pelien suhteen. Innokkuus löytää uusia kiinnostavia pelejä vielä kun aiemmat ostokset pölyttyvät keskeneräisinä hyllyssä.

Olipa syy mikä hyvänsä niin tuo Listaliin tekemäni luettelo on omassa pelihistoriassani ollut täyttä timanttia. Ei pelkästään pelejä joille voisin jossain arvostelussa antaa korkeita pistemääriä vaan pelejä jotka todella ovat ottaneet pelaajastaan otteen eivätkä ole sitä irroittaneet ennen kuin peli on saatu loppuun. Monissa listan peleissä on juonellisesti jotain mielenkiintoista. Hyvä juoni kun saa allekirjoittaneen jatkamaan pelaamista silloinkin, kun peli menee välillä pakkopullan puolelle ja niin kyllä jossain kohtaa käy lähes kaikissa peleissä. Niissäkin, joissa pelattavuus on jotain aivan uutta ja tuoretta, poikkeuksellisen hauskaa, on yleensä aallonpohjansa. Niissä kohdissa pelaaja, joka on väsynyt tai jonka pinna on syystä tai toisesta kireällä laskee yleensä ohjaimen alas ja painaa virtanappia. Peleissä joissa mielenkiintoista sisältöä ei ole juuri muuta kuin itse pelattavuus voi tuollainen pelitauko jäädä varmaan helpommin pysyväksi jos muutakin tekemistä on ja viimeisin pelistä jäänyt muistikuva on negatiivinen. Toisaalta jos minun listalleni on päätynyt peli joka ei juonellisesti ihmeitä sisällä niin pelattavuudeltaan tai joltain muilta (vaikkapa sosiaalisilta) osiltaan se varmastikin on merkittävä.

Pelaajien pinna ja tarinankerronnan merkityksellisyys varmasti vaihtelee. Ainakin omassa henkilökohtaisessa peliharrastuksessani tämä lista varmaankin kuitenkin edustaa sitä herkullisinta kermaa ja tuskin aiheuttaa useimmille suoranaisia pettymyksiäkään.

Lista peleistä joiden pelaamista en voinut keskeyttää.

Mainokset

syyskuu 22, 2008. Avainsanat: . Pelaaminen. 1 kommentti.